Paavo: "Moi, me ollaan tämmösiä kissoja. Ei ihan tavallisia kissoja, nimittäin meillä on joku hienompikin titteli, jota pinkkinahkaiset pystyssä kulkevat palvelijat kutsuu roduksi. Meidän rotu on itämainen lyhytkarva. Meillä on piiiiitkät jalat ja iiiiisot korvat. Molemmat on aika käteviä, pitkillä tassuilla voi helposti läpsyttää meidän lemmikkiä persuksille, loikata pitkälle ja korkealle tarpeen mukaan, tiputella tavaroita vaikeistakin paikoista, sekä kurotella mitä käsittämättömämpiin paikkoihin. Isoilla korvilla kuulee hyvin jos vaikka ruokapussi aukeaa tai raksuja kilisee kuppiin. "

 

Nuoli: "Joo, ja sit me ollaan ylvään näköisiä kun istuskellaan jossain keskeisellä paikalla seurailemassa alamaisten menoa, vaikka sä et siitä mitään tajuakaan velipoika. Ja sitä mun piti kanssa viel sanoa että pitkillä kintuilla pääsee myös juoksemaan kovaa. Se on ihan superhauskaa silloin kun kaikki valot sammutetaan, ja palvelijat menee peittojen alle piiloon ettei me juostais niitä päin. Ne on kyllä liian herkkähipiäisiä mun mielestä, eihän se nyt voi niin kauheaa kuin antavat ymmärtää vaikka me vähän välillä niitä juoksualustoina käytettäiskin. Siitä ne jaksaa kanssa valittaa kun kiipeän niiden olkapäille, en tajuu miten muka pari kissankynttä nyt niin paha juttu ois."

 

Paavo: " No joo, onhan toi kaikki totta, mut silti mä tykkään hirveesti noista karvattomista tyypeistä. Tykkään käpertyä niiden syliin, ja sitten ne rapsuttavat ja silittävät mua niin paljon että tuntuu et meen ihan ekstaasiin. Sit mä alan kierimään ympäriinsä et ne silittäis mua ihan kaikkialta. Aluks musta tuntu et ne ei millään uskalla silittää mun masua, mut sit mä kerroin niille et mä tykkään siitä, niin nykyään saan kokonaisvaltaista hellyyttä. Mä osaan kans sit kehrää kovasti kun mulla on ihanaa, paitsi joskus kaikki ihanuus menee ihan överiksi ja sitten en keksi enää mitään muuta kuin puraista."

 

Nuoli: "Mä en kyllä tykkää yhtään jos mun mahaa silitetään, en tajuu sua yhtään bro. Muutenkin mä ehkä tykkään enemmän leikkimisestä kuin hellimisestä. Ihan parasta ku joku pinkki heiluttaa mulle jotain lelua, ja teen kaikkeni et saan sen kiinni. Tää ei nyt oo mitään omakehua, mut väitän että mun osumisprosentit on aika kovat. Paavon kanssa me myös pelataan pullonkorkkifutista pitkin lattioita, välillä pidetään ihan turnauksia kahestaan. Silloin pitää välillä pelata öisinkin, peliaikataulu kun tuppaa olemaan aika tiukka."

 

Paavo: "Hei mä kerron muitaki juttui mistä tykkään. Mun ykkösharrastus on naapurikyttäys. Voin istua vaikka tunteja keittiön pöydällä ja pitää naapurustoa silmällä. Välillä ikkunan takana kulkee myös variksia ja harakoita. Niille annan pahaa silmää ja yritän näyttää egoni kokoiselta. Sit mä rakastan tota pikkupinkkiä, se on mun paras kaveri. Me leikitään sen kanssa kaikkee, ja aamuisin odotan sen huoneen ovan takana että se heräis. Illalla käyn sit pistämäs sen nukkumaan niin se jaksaa seuraavanakin päivänä leikkiä mun kanssa. Mä tykkään myös laulamisesta. Erityisen lähellä mun sydäntä on protestilaulut. Mikäs sen komeampaa kuin aamunkoitossa laulettu Mä oon niin yksin ja nälkäinen-niminen veisu. Sit mä tykkään mun veljestä, Nuolen kanssa voi tehä ihan kaikkee."

 

Nuoli: No voi kiitos veliseni, mutta pakko kyllä huomauttaa lukijoille että on aika rankkaa olla Paavon veli. Toi tyyppi on aina härväämässä jotain, ja välillä se ärsyttää mua ihan tahallaan. Sit mä aina kurmotan sitä vähän että se oppis olee. Mä tykkään ite pääasiassa ruoasta. Kaikki ruoka kelpaa. Siitä noi pinkit on ärsyttäviä et ne ei yhtään tajuu et mä tartten paljon ruokaa et voisin kasvaa tositosi isoksi. Yritän kyl muistuttaa niitä _AINA_ kun ne menee keittiöön, mut ne ei suostu edes kuuntelemaan mun perusteluita. Siispä olen opetellut avaamaan kaappien ovia, ja oon jo onnistunut monta kertaa ruokkimaan itseni omatoimisesti. Pitkät karvattomat vissiin on niin ylpeitä musta että ne on päättäneet kouluttaa musta super-etsijän, ainakin päättelen niin kun vaikeusaste ruokien  löytämiseen kasvaa koko ajan. Mut hei, nyt ei jaksa enää pidempään istua haastateltavana, kuulosti nimittäin ihan siltä kuin joku ois menny keittiöön. Moro!"

 

Paavo: "Hei venaa mua"